Langanpäät (blogin viimeinen kirjoitus)

Forrest Gump sanoi legendaariset sanat: "Elämä on kuin suklaarasia, koskaan ei tiedä mitä saa."

Lankakerästä voi itse halutessaan määrätä, mitä siitä tulee. Tai jättää käyttämättä. Elämä on kuin lankakerä.

Uusi lankakerä on siisti ja käyttämätön. Joskus voi olla hankala löytää alkua kerästä, langanpäätä. Kun sen löytää, vähän aikaa kerä purkautuu siististi. Kerästä muotoutuu joku uusi asia - sukka, paita, mikälie. Joskus suunnitelmallisesti, joskus suunnittelematta.

Usein monta kerää yhdistyy samaan asiaan. Langat kietoutuu, syntyy jotain monimutkaista ja tyydyttävää. Saa onnistumisen tunteen, kun näkee käteensä tuotoksen. Langat ovat monen värisiä tai harmaita. Ne voi värjätä itse, jos haluaa.

Joskus menee vikaan. Pitää purkaa jo tehtyä tai aloittaa alusta. Jos ei sitä tee, kupru jää tuotokseen. Ja se voi tulla vastaan pitkänkin ajan jälkeen uudelleen. Ja harmittaa. Miksi ei tuota aikoinaan tehnyt kunnolla. Olisi pitänyt purkaa.

Mitä tahansa tekeekin, kokemuksen kautta saa aikaan jotain parempaa. Nopeammin, siistimmin, monimutkaisempaa. Jos malttaa lukea muiden tekemiä ohjeita, oppii uutta ja pystyy kehittymään.

Kun lankakerä vähenee, se muuttuu sotkuiseksi. Siinä on usein solmuja, joita pitää setviä. Joskus lankakerä jää kesken, ennen kun tuotoksen saa loppuun. Pitää aloittaa uusi kerä. Aika usein saat jotain tehtyä, mutta jäljelle jää pieni sotkuinen nyytti lankaa, jolle ei löydy heti käyttöä. Langanpäät pitää päätellä, muuten lopputulos on huolittelematon ja epäsiisti.

Elämä on kuin lankakerä.

Olen kirjoittanut tämän blogin alunperin vuoden 2017 alussa, mutta jostain syystä tämä jäi julkaisematta. Mitään erityistä syytä ei tainnut olla. Monta kertaa olen miettinyt, että asioilla - niin kuin blogeilla - pitäisi olla alku ja loppu. Ehkä tämä oli tämän blogin luonteva lopetus, joka jäi roikkumaan päättämättömänä lankana. Päättelen nyt sen ja aloitan uuden blogin. Koska sille on tarve oman pääni sisällä. Prosessi jatkuu.

Tervetuloa lukemaan "Rouheesti kaasulla" -blogia. Kaasuautoilijan arkea.

Tee-se-itse –ralliblogi (vm 2016)

Mitä jäi tältä vuodelta tekemättä, jonka lupasin tehdä? Ainakin ralliblogi!

Jo perinteeseen tapaan olin JV:nä ralleissa. Tänä vuonna rallirupeama oli lyhyempi kuin ennen ja se tapahtui Harjulla. Mukavaa vaihtelua ja nyt jopa näki pari ralliautoa tositoimessa. Ja näki myös sen kuuluisan rallikansan tositoimessa – hyvine ja huonoine piirteineen.

Harju ja ralliauto.

Kirjasin ylös ranskalaisia viivoja rallien jälkeen, että olisi voinut kasata blogi-kirjoituksen. Kirjoittaminen vain jäi. Ja kun viiveen jälkeen katsoin muistiinpanojani, niistä ei hirveästi saanut irti. Vai mitä mieltä olette:

• Rallirupeama Harjulla
• VIP, aurinko ja ampiaiset
• Rallikansasta löytyy erilaisia tyyppiesimerkkejä.
• Minä-ite -tyyppi
• Raivo-Riitta
• Minä menen tästä -tyyppi
• Maailman laiskin ihminen

Mitä ihmettä?! Mitä oikein mietin, kun kirjoitin ”maailman laiskin ihminen”. Ei hajuakaan. Luin rallien aikaisia FB-päivityksiäkin, jos löytäisin vihjeitä. Muutaman kuvan lisäksi löysin tällaiset päivitykset:

Ei ollut minun aamuni. A) nukuin pommiin, B) unohdin lompakon kotiin, C) unohdin lippiksen kotiin hellepäivänä ja kaiken lisäksi D) en ole saanut aamukahvia. Näistä ehkä pahin on tuo kahvi. #ekaMMrallipäivitys #tuokaakahvia

Äh. Ei kovinkaan hyvin alkanut!

Tiedättekö, mistä tulee kiitollisuuden tunne? Tänään ja tässä hetkessä se on tullut mm. siitä, että on A) päässyt halaamaan monia tuttuja, joita näkee yleensä vain kerran vuodessa, B) tutustunut uusiin ihmisiin, joiden kanssa tiedän halaavani vuoden päästä ja erityisesti C) naapurista, joka oli leikannut päivän aikana minun takapihan ylipitkän ruohikon. Kiitos.

Awwwww... Taisi kuitenkin olla mukavaa.

Mutta on myönnettävä tosiasiat: näistä muistiinpanoista ja päivityksistä en kirjoitusta saa aikaiseksi. Sori siitä! Joten tämä on tee-se-itse –blogi, jokainen voi kehittää vaikka sitten yllä olevista ranskalaisista ja omista muistikuvistaan ihan oman näköisen kirjoituksen.

Olisi mukava kyllä lukea niitä kirjoituksia ja saada käsitystä, miten muut kaverit rallit vm 2016 muistaa :)


Ps. Edelliset blogit löytyy täältä ja täältä.

Maanisuuden vapauttava voima

Näinä normienpurkutalkoiden aikana olen huomannut, että omassa elämässäni normipäivien määrä on vähentynyt. Normittomuus on uusi normaali. Monimuotoinen elämäni jatkuu monena muotona. En pysty enää sopimaan asioita hyvissä ajoin, vaan normaali vastaukseni aikataulukysymyksiin on "tässä on vielä vähän säätömuuttujia". 

Tämä sopii minulle. Liiallinen zen-rauhallisuus passivoittaa, sopiva pieni positiivinen stressi luo energiaa. Joskus pieni energisyys vaan ei riitä. Tarvitaan järeämpää kalustoa. Maanisuutta. Maanisuus on erityisen hyvä olotila, kun on saatava kirjoitusmoodi käyntiin. 

Kirjoitin aikoinaan molemmat tutkielmani maanisessa tilassa. Keskittymistä ei keskeytä mikään maanjäristystä pienempi luonnonilmiö. Hiljaisuudesta en pidä, paras maanisuusaste on todistettavasti luotu Rammsteinin tahtiin. Mitä enemmän voimaa ja kirosanoja kappaleessa, sen parempi. Paastoaminen luo myös erittäin hyvän pohjan maanisuudelle. En suosittele herkkohermoisille, mutta minulla toimii.

Juuri tällä hetkellä olisi laadittava kolme eri kirjoitusta. Kaikki hyvin erilaisia tapauksia. Kaikki kolme on hyvässä vaiheessa; rungot valmiina. Tai ainakin artikkelin viimeinen lause. Ja eka. Tai raakatekstiä. Tai edes idea. Mutta siis mikään kolmesta kirjoituksesta ei ole ihan nollapisteessä.

Tarvitsen nyt vaan maanisen vaihteen päälle. Varoitin siitä jo työyhteisöä. He ovat jo huomanneet, että jos stressitasoni nousee, kiroilen paljon. He kuittailevat asiasta ja ihan syystä. Mutta puolustaudun sillä, että kiroilu nostaa sopivasti adrenaliinia ja voimaantuneena suoritus paranee. Tai ainakin itselle tulee illuusio, että asiat etenee. Elämästä ei tiedä. Nautin nyt, kun pystyn. Normivapaasta maailmastani. Maanisuudestani. 

Tämä kirjoitus ei ole yksi niistä kolmesta, jotka piti kirjoittaa. Tämä oli alustusta alkuviikon maanisuuteen. Jos huomenna työhuoneesta kuuluu Rammstein, parasta pysyä kaukana. En vielä ole päässyt vaiheeseen, missä tavarat lentelee, mutta sekin voisi olla kokeilemisen arvoinen juttu.

V-käyrän suoristus

Tiedätte varmaan ne päivät, kun kaikki menee pieleen alusta lähtien. Kun pienet asiat rassaavat.

Kun näkee outoja unia, jotka muistuttivat Twin Peaksia. Juoni on tuttu, mutta murhaajaa ei muista.

Kun herää, lukee lehden ja laittaa aamupalan valmiiksi. Sen jälkeen avaa television nähdäkseen päivän ensimmäiset uutiset. Ja tajuaa heränneensä tunnin liian aikasin.

Kun menee hyvissä ajoissa töihin Skype-palaveriin. Johon ei vaan tule kutsua, vaikka odottelee koneen ääressä; myöhässä perhana. Paitsi että kun alkaa kyselemään perään, palaveri on jo ohi. Kukaan ei vaan huomannut kertoa, mistä linkistä sinne palaveriin pääsee.

Kun puhelimella pääsee vain hätäpuheluihin, koska verkko on lähialueella nurin. Vaikka vanne jo kiristää päätä ja v-käyrä huipussaan, ei sentäs vielä mikään hätä ole.

Kun verkkopankissa käynti ei onnistu; varmennusviestit menevät edeltäjän numeroon. 

Kun joudut soittamaan viivästyneen toimituksen perään.

Kun viraston ajanvaraus takkuaa pahasti.

Kun sähköt katkeaa.

Kun...

Tässä vaiheessa - jo ennen lounasaikaa - miettii, voiko jo mennä kotiin ja kaivautua peiton alle loppupäiväksi.

Ja sitten löytyy se pieni asia, jonka vuoksi jaksaa taas mennä eteenpäin. Hetki, kun v-käyrä suoristuu:

Kun saat pienen kehun.

Mielikuvituksen mahti

Ajoin työmaalle aamun harmaassa loskakelissä. Pysähdyin liikennevaloihin ja katsoin, kun herttainen iäkäs pariskunta ylitti hitaasti tien tasatahtiin. Mietin mielessäni, kuinkahan yhteinen pitkä vaellus heillä oli jo käytynä. Kuvittelin, kuinka he ovat matkalla kotiin keittämään aamukahvit ja odottavat lapsenlapsia vierailulle. Herttainen näky. Harmaa ei enää ollut harmaa, vaan mielikuvituksen värinen.

Kun pariskunta pääsi tien yli, he yllättäen lähtivät eri suuntiin. Eivät sanoneet mitään toisilleen; toinen vaan jatkoi eteenpäin ja toinen tien toiseen suuntaan. Jäin katsomaan tilannetta suu auki.

He eivät olleet siis pariskunta? Satunnaiset iäkkäät ihmiset sattumalta kävelivät pienen tienpätkän yhteen suuntaan. Mielikuvitusmaailmani värit leimahtivat vielä suurempaan loistoon.

 Jos olette sitä mieltä, että työmatkat ovat tylsiä ja harmaita; käyttäkää mielikuvitustanne.

Mummo -sarjakuva on ihan paras!
Karjalaismummon elämää voi seurata täältä: http://mummo.sarjakuvablogit.com/

Ei ole vuodet veljeksiä keskenään

Vuodenajat.

Ei ole vuodet veljeksiä keskenään, sanotaan. Mutta lähisukulaisia ovat aivan selvästi.

Edellisvuosi oli kuin hulttioveli. Oli vesivahinko, yllättävät remonttikäänteet ja kaiken huipuksi temppuilevat kodinkoneet. Usein piti olla veljeä avittamassa, oli sitten kyse rahasta tai ajasta. Mutta oli veljen kanssa hyvätkin hetkensä, iloiset tuntemukset ja hauskat sattumukset.

Tämä lopuillaan oleva vuosi muistuttaa enemmän maanis-depressiivistä sisarpuolta. Joskus vauhtia ja vaarallisia tilanteita oli riittämiin. Välillä taas sai levätä ja rauhoittua zenmäisessä ilmapiirissä. Keskimäärin tasapainoista elämää.

Sukulaiset muistuttavat toisiaan, niin nämäkin vuodet. Molempiin riitti tiivistä kampanjointia keväälle, rauhoittumista kesälle, kiihtyvää vuoristorataa syksylle ja seesteisyyttä loppuvuodelle.

Ensi vuodesta toivon uutta sukulaista elämääni. Olisi vaikka kauan kadoksissa ollut eno, joka tunnetaan myös nimellä Hannu Hanhi.

Hyvä Uutta Vuotta 2016.

Tärkeä ja kiireellinen asia

Aamukahviin pitää olla pieni tilkka maitoa. Onneksi on lähellä vuorokauden ympäri oleva huoltoasema kauppoineen. Ei muuta kuin auton nokka sitä kohden.

Heti kaupan ovesta sisään mennessä huomaan arvovaltaisen henkilön, jolle minulla on tärkeää ja kiireellistä asiaa. Samassa hetkessä tajuntaani iskee tietoisuus siitä, että päälläni on yöasu, jonka päälle olen vain vetänyt verkkarit. Rasvainen tukka sojottaa sinne tänne ja yön rähmät on vielä pyyhkimättä silmäkulmista. Mitä teen?

a) Menen reippaasti juttusille ja vähän naureskelen ulkonäköäni. Mutta tärkeä ja kiireellinen asia tulee hoidettua.

b) Menen vaivihkaa kauppaan ja keskityn maitopurkin etikettiin. Jos henkilö näkee minut, niin olen yllättynyt, mutta saan samalla tärkeän jaa kiireellisen asiani hoidettua.

c) Menen hyllyjen väliin. Pakoilen henkilöä ympäri kauppaa ja livahdan ulos ostamatta sitä maitopurkkia. Ja kun pääsen kotiin, niin kyseinen henkilö soittaa perään ja sanoo, että yritti huutaa perääni. Kun oli sitä tärkeää asiaa, joka oli kaiken lisäksi kiireellistä.

Onneksi se kiireellisen tärkeä asia tulee hoidettua kaikissa vaihtoehdoissa.